perjantai 23. toukokuuta 2014

Surua ja mölleilyä

Niin kuin moni varmaan tietää Dewilyn kuolemasta tuli eilen vuosi. Ennen eilistä ajattelin, että kirjotan muistotekstin ennen mölliä niin postauksesta ei tuu iloa ja surua yhtä aikaan. Koulupäivä meni itkiessä ja kun pääsin kotia ajatus blogiin kirjoittamisesta tuntui ahistavalta. Sen sijaan menin sytyttämään Dewilyn haudalle kynttilän. Iltapäiväkin meni itkiessä ja Dewilyn haudalla muistellessa niitä hyviä hetkiä ja itkemisessä ja huutamalla menetyksen tuskaa. Mun rakas kulta on nyt lopullisesti poissa. Se ei enää palaa. Siltä kai pitäisi nyt tuntua. Siitähän on vuosi. Kuitenkin salaa mielessä odotan ja toivon Dewilyn palaavan. Tiedän, ettei se palaa, mutta ehkä se on lohdullista ajatella, että Dewill palaisi. En tiedä. En vain pysty uskomaan, että Dewill on lopullisesti poissa. Vielä pahemmalta tuntui kuitenkin, kun puhuin Dewilyn kuolemasta kaverille yksi ihminen tuli ja totes: "Onko koiralles tullut pipi. Mikä itkupilli". Se tuntui niin pahalta, etten voinut, kun itkeä. En ymmärrä miten se kehtasi puhua Dewilystä, mun rakkaimmasta koirasta niin. Mun menehtyneestä rakkaasta. En vain pysty käsittämään ja kun tätä kirjoitan kyyneleet valuvat silmistä. Onneksi rakas siskoni ja kaveri saivat mut tajuamaan, ettei niistä puheista kannata välittää ja se, että näyttää surua on vahvuutta. Se piristi. Lisäksi muutkin piristi. Haluan siksi kiittää teitä kaikkia, jotka tuitte mua tässä vaikeana päivänä ettekä jättäneet mua yksin tän surun kanssa. Te ette ehkä ymmärrä, mutta se merkitsi mulle tosi tosi tosi paljon. En ois selvinnyt yksin tästä päivästä. En ilman tukea.



Ajatus möllitokoon tuntui ahdistavalta. Ensin meinasin jättää koko möllit välistä, mutta äiti sai muutettua mielen. Ensin tuntui väärältä mennä koko mölleihiin. Pitäisin hauskaa sinä päivänä, kun tasan vuosi sitten rakas Dewill menehtyi. Se tuntui tosi vaikealta, mutta mölleihiin päästyäni tunsin oloni taas vähän paremmaksi. Nyt olin "kotona".

Piksu teki ihan mahtavasti jos paikkamakuuta ei lasketa, jossa nousi (ikinä ennen ei ole noussut).
Diinu sen sijaan. Noh, sitä ei voinut vähempää kiinnostaa. Lämmin ilma oli varmasti syynä tähän, sillä se ei halua treenata lämpimällä ilmalla ollenkaan.
Sitten niihin pisteisiin:


Piksu oli mölliluokassa pistein:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 3 (Pysyi 30 sekunttia ja sitten nousi).
Lyhyt seuraaminen taluttimessa: 8 (Seuras ihan hyvin. Välillä lähti harhaileen)
Seuraamine taluttimetta: 9 (Tosi hyvä! En ois voinut parempaa oottaa!)
Luoksetulo: 9 (Tuli nätisti luokse. En nyt muista miks lähti se piste).
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: (Meni käsimerkin kanssa).
Hyppy: 9,5 (Hyppäs, mutta vähän laiskasti. Kuitenkin tosi tyytyväinen, kun ei olla treenattu hyppyä vuoteen.)
Kokonaisvaikutus: 9 (Koska pidin koirasta kiinni tauoilla.)
2. palkinto (!!!)

Diinu miss jääräpää:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 9 (Nousi vähän ennakkoon, jota ei oo ikinä tehnyt.)
Seuraaminen taluttimessa: 0 (Ei voinut vähempää kiinnostaa).
Seuraaminen taluttimetta: 5 (seuras jo vähän paremmin, mutta harhaili.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8½ (Meni vähän laiskasti maate.)
Luoksetulo: 9 (Kaarsi vähän. Tätäkään ei oo koskaan ennen tehnyt.).
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8 (seuraaminen oli semmosta ei vois vähempää kiinnostaa, mutta itse seisomis liike meni hyvin.)
Hyppy: 0 (Ei hypännyt ollenkaan. En ihmettele, kun ollaan treenattu vain omalla esteellä.)
Kokonaisvaikutus: 7½ (Joopa joo, oisin antanut ite vitosen.)
3. palkinto (...)
















1 kommentti:

  1. Olipas reilu 'kaveri'... Ei tollasista kannata välittää! Se on todistettu juttu että koiran menetys tuntuu ihan yhtä pahalta kuin läheisen ihmisen. Kaikki kun ei usko että koira voi olla monia ihmisiä tärkeämpi, niin tuolla on hyvä sitten puolustautua että yhtä pahalta se ihmisen ja koiran menetys tuntuu. Voimia. <3

    VastaaPoista