keskiviikko 28. marraskuuta 2012

30 totuutta itsestäni

Eli niin kuin tuossa gallupissa lukikin ylivoimaisesti voitti 30 totuutta itsestäni. Tässäpä näitä sitten:

1. Minulla on oikeasti blondit hiukset.
2. Tällähetkellä ne mustat.
3. Olen 162 cm pitkä.
4. Haluaisin olla 174 cm pitkä.
5. Minulla on siniset silmät.
6. Haluaisin, että ne olisivat ruskeat tai harmaat.
7. Pukeudun yleensä mustaan.
8. Ostan vaatteeni cypershopista, backstreetiltä & emp:ltä.
9. Olen aika laiska.
10. Minulla on kolme sisarusta.


11. Parasystäväni on Liina.
12. Haluan kasvattaa pitkät hiukset, mutta mieli muuttuu aina parturin penkillä.
13. Tanssin Lattareita ja jazz-tanssia.
14. Haluaisin aloittaa seuraavaksi show-tanssin.
15. Haluaisin myös aloittaa kilpailemisen lattareissa.
16. Tulen paremmin nelijalkaisten kanssa toimeen kuin ihmisten.
17. Haluaisin tv-kuvaajaksi.
18. Myös lähihoitajaksi.
19. En ole kovin hyvä koulussa.
20. Pidän kännykkäpeleistä.



21. Minulla on rustokoru.
22. Haluaisin kaksi tatuointia ja lävistyksen.
23. Pidän laulamisesta.
24. Ja soitan kotona kitaraa.
25. Lempilukuaineeni on äidinkieli.
26. Tykkään Saksan kielestä.
27. Haluaisin lähteä Saksaan opiskelemaan.
28. Haluaisin myös asua Saksassa.
29. Mulla on aika huono itsetunto.
30. Jalkani koko on 40-41.





Äskettäin.


                                                                                            Nyt.







 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Pentutapaaminen & keikka

Lähdettiin sunnuntaina juna-asemalle tarkoituksena tapaamaan pentuja. Meillä oli siis pentutreffit. Dewill oli ensimmäistä kertaa junassa ja se nukkui koko matkan. Minä taas chattailin netissä sen ajan. Matka ei ollut kuin noin puoli tuntia, mutta kivan pituinen matka Dewilyn ensijunailuksi. Nyt on hyvä mennä toisenkin kerran, kun tietää tuon osaavan käyttäytyä junassa.
Paikanpäällä oli tosi hauskoja pentuja. Oli myös kiva nähdä pojasta tämä vähän arempi puolikin. Ossin kanssa se ois mielellään leikkinyt sekä seltin, mutta yhtä koiraa se pelkäsi kovasti.
Osasi myös antaa takaisin silloin, kun yksi koira meinasi astua poikaa koko ajan. Oli kyllä tosi mukava kerta!







Taru oli myös käynyt hakemassa meille permanto liput Adam Lambertin keikalle! <3




sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Haaste!

 1. Miksi juuri tämä rotu? 
Oltiin mietitty jo kauan koiraa entisen kuoltua ja Piksun ilmoitus sattui osumaan silmiin. Poika oli silloin jo 10kk eikä me haluttukkaan pentua. Sekarotuista koiraa myös katottiin, koska koiran piti olla ilmainen ja ennen oli ollut paljon seropeja. Snautseriin päädyin ensimmäiseksi ulkonäön perusteella, mutta sitten luin rodun luonteesta, kyselin kasvattajilta ja omistajilta ja ihastuin luonteeseen täydellisesti.

2. Lempikäskysanasi?
"Naurista!" Meinaa yhtä kuin kauniisti hihnassa.

3. Mikä on erityinen piirre koirassasi?
Piksussa: Se on tavattoman kiltti ihmisiä sekä koiria kohtaan. Dewilyssä: Se oppii tosi helposti.

4. Miksi juuri tämä koira? 
Mitenköhän tähän nyt vastaisi. Piksun kohalla päädyin sen kauniiseen väriin. Dewilyn kohalla ihastuin siihen, että se oli pennuista aktiivisin ja tykkäsi tulla syliin sekä piti puuhastelusta. Se oli myös todella upea yksilö ulkonäöltään.

5. Lempihihnamateriaalisi ja miksi? 
Nahka. Se on kestävää ja hyvää.

6. Mikä on suosituin treeniherkku/makupala?
Nakki.
7. Onko omistamasi lemmikin rotu suosikkirotusi?
Yksi niistä. Snautseri on ollut haaverotu pitkän aikaa. Olen kuitenkin aika varma, että seuraava toira tulee olemaan polski. Sekarotuista koiraa kuitenkaan tuskin tulen enää ottamaan. Juuri koska vanhemmista ei ole mitään havaintoa ja rotuja voi ilmetä myöhemmin lisää. Koskaan ei voi olla varma onko sekarotuisessa koirassa oikeasti kaksi vai neljä rotua.

8. Millainen on haavekoirasi?
Kiltti, omistajaansa kiintyvä, ei kovaa metsästysviettiä, helposti oppiva, hyvä harrastuskaveri, joka osaa kuitenkin levähtää. Korkeus jotain 45-60cm pintaa.

9. Jos muuttaisit jotain koirassasi, mitä se olisi? 
Piksulle enemmän virtaa ja Dewilylle vähemmän virtaa tack! Mutta molemmat koirat ovat kuitenkin aivan ihania tälläisina kuin ovat.

Keksimäni kysymykset muille: Lähetin haasteen: Mimalle, Kodan om, Suville ja Tarulle.

1. Mitä harastatte koiranne/koirienne kanssa?
2. Mistä saitte idean siihen/niihin harrastuksiin?
3. Miten päädyit kirjoittamaan blogiin?
4. Miten koirasi suhtautuu muihiin koiriin?
5. Kuinka paljon lenkkeilette yleensä päivittäin?
6. Onko koirasi täyttänyt kaikki odotukset esim. luonteen suhteen?
7. Mitkä ovat kolme lempirotuasi?
8. Minkä pituisia lenkkejä teette koirien kanssa?
9. Mistä keksit koirasi nimen?

lauantai 17. marraskuuta 2012

Koirailua

Viime sunnuntaina kävin pyörähtämässä Jyväskylän koiranäyttelyssä. Sijoitusta ei tullut, mutta tyytyväinen olen. Kilpialin Siiri-seltillä, joka oli seitsemän vuotias neiti. Oli kiva mennä koiralla, joka on yhtä rauhallinen kuin Piksu, muttei kuitenkaan ole oma koira. Mukavaa vaihtelua! Mokailin vähän pöydässä. Olisi pitänyt ymmärtää, että koira olisi pitänyt nostaa pöydälle heti kehään tultaessa. Itse olen tottunut siihen, että tuomari sanoo, että voisitko nostaa pöydälle, joten en tajunnut nostaa Siiriä pöydälle. Muuten meni tosi hyvin kehässä! Itse en tosin ymmärtänyt nuita kuvioita mitä se minulle sanoi, kun Englannin taitoni on niin hyvä..










 Entäpä, mitä tapahtui videolle, jonka lupasin? Tämä tietokone ei suostu lataamaan sitä, jotta joudutte tyytymään kuviin ja vastauksiin kirjaimilla.

Ollaan tässä Dewilyn kanssa käyty näyttelytreeneissä ja hui, kun se menee hyvin. Ei hypi niin kuin yleensä pennut, seisoo ongelmitta, näyttää hampaansa ja antaa tutkia ilman, että ees katsoo muita koiria. Olen ylpeä herrasta!
Messälenkillä tuli myös pari kuvaa otettua tänään:




















maanantai 5. marraskuuta 2012

Elämää pennun kanssa ja mätsäilyä

Eli nyt Dewill on ollut mulla jo vähän reilu 3vk. Kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin ja näkipä tuo ensilumensakin ennen kuin se suli. Treenaus ollaan aloitettu melkein heti niin kuin kasvattaja kehoitti. Tietysti vain pieniä pätkiä. Dewill on hyvin vilkas ja jaksaisi kyllä pitempiäkin kuin viiden minuutin treenejä, mutta itse olen päätynyt niihin, sillä kyse on kuitenkin pennusta. Dewill on hirveesti mun perään ja haukkuu jos katoan johonkin... Käytiin pojan kanssa myös näyttelytreeneissä ja poika veti niin upeasti! Tunnin kesti ja poika jaksaa loppuun asti kuin aikuinen koira. Kyllä olin tyytyväinen poikaan.
Piksukin yllätti näyttelytreenejen jälkeen menemällä upeasti ToKo juttuja häiriön kanssa. Ehkäpä me tosiaan päästäisiin kokeisiin ensivuoden keväällä.
 Tässä Dewilyn ongelmia mistä pitäisi päästä eroon:
  - Haukkuminen
  - Eroahdistus
  - Laskeminen alleen, kun säikähtää.
  - Nukkuminen: Dewill ei meinaa nukahtaa muualle kuin syliin...
Koirakerhossa poika on myös käynyt ja kivasti oli muiden kanssa sekä juoksi monen kanssa tosi hyvin. Seisoikin tosi hienosti.


Käytiin myös lauantaina mätsärissä Piksun kanssa. Dewilyllä ei vielä ole ikää, jotta se jäi kotia siksi aikaa.
Piksu meni aivan upeasti, vaikka menin ensimmäistä kertaa sen kanssa ilman puolikuristavaa pantaa. Saatiin kuitenkin sininen nauha eikä sijoituttu, joka ei kyllä haitannut, sillä olin niin ylpeä pienestä pojasta. Sen kehän jälkeen mulla meni sitten hermot sen kanssa, kun se repi näyttelyhihnasta itsensä irti ja karkasi. Onneksi sain sen kiinni ja kannoin herran hihnan luokse. Loppumätsäriä poika ei sitten kuunnellutkaan.
 Piksun kanssa käytiin myös Halloween luokassa, minä pukeuduin langenneeksi enkeliksi ja Piksu oli tiikerini. Handlasin myös Jeren junior handler- luokassa ja isoissa koirissa. Isoissa Jere pissasi kehään ja saatiinkin sininen nauha. Junior handler kehässä se meni tosi hyvin, muttei sijoituttu.




Nyt pitäisi odottaa seuraavia mätsäreitä, jotka ovat 1.12. Valitettavasti Dewilyn varoaika jää neljästä päivästä täyttymättä joten se ei pääse sinnekkään. Joulukuussa on kuitenkin Sievinkin mätsärit jonne me ollaan menossa ja jonne Dewilyllä riittää ikä, sillä tuskin se on samana päivänä, kuin Kannuksen mätsärit.