sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pentutreffit

Eli käytiin Dewilyn kanssa pentutreffeillä pitkästä aikaa. Junassa poika ihastui mopsi neitiin enkä mää sitä enää kiinnostanut. Pian se kuitenkin tajusi, etten päästä sitä mopsin luokse, vaikka se kuinka yrittää vetää sinne ja rauhoittui. Dewill oli tälläkertaa paljon innokkaammin mukana, vaikka se välillä tulikin mun luokse ilman huutamatta. Poika leikki parin koiran kanssa kerrallaan, mutta laumassa se seurasi tilannetta kauempaa ja väisteli koiria. Sitä oisi voinut kuvailla toimittajaksi tai  valokuvaajaksi silloin. Kamerasta loppui patterit, jotta kuvia on aika vähän ja kaikki otettu aika alkuun.


                                Dewill kuolaa mopsin perään.

















lauantai 12. tammikuuta 2013

Epäonnistunut värjäysyritys

Kävin Liinalla värjäyttämässä eilen hiukseni. Liina värjäsi ensimmäistä kertaa hiukset ja vähän jännitti miten siinä käy. Ne on kuitenkin vain hiukset ja nehän saa aina takaisin mustaksi, joten päätin olla stressaamatta.
Tarkoitus oli ensin blondata ne ja sen jälkeen värjätä ne sini-pinkiksi.
Blondausaine ei kuitenkaan auttanut muuta kuin juurista, joten hiukset pysyivät mustina. Ja kun lykättiin värit päähän niin ainoastaan siiliosaan tuli väriä ja toisella puolella vähän pinkkiä juurikasvuun. Tässä oli värit:


                                                   Ennen värjäystä.

Ja tässä värjäyskuvia:

                                                                               Liina työnsi folion mun päähän, vaikka vastustelin...

                     Blondauksen lopputulos. Niin kuin huomaa ei ollut paljoakaan apua.
Lopputulos:



 Loppuun meiän poseerauskuvia:

  Liinalla menee kovaa.




Nyt on jäänyt koira postaukset vähän vähemmälle. Siihen on kyllä syykin. Ei olla erityisesti treenattu tässä lähiaikoina, kun Piksu ei suostu tokoilemaan näin kylmällä vaan löhöilee ja Dewilyn kanssa ei tuolla ulkona oo kauan voinut treenata. Huomenna tai viimeistään maanantaina tulee kuitenkin pentutreffeistä postausta ja kuvia.                             


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ajattuksia

^On tullut aika paljon nyt postauksia kiusaamisesta. Ensin meinasin, etten varmasti kirjoita mitään, mutta tänään sitten Adan kannustuksella päätän minäkin avautua täällä.
Ihan ensiksi pitää sanoa, etten kiusaajista nyt erityisesti  välitä. Tietysti kuraattorit sun muut sanovat, että niillä on ongelmia, jonka takia kiusaavat, mutta en välitä, koska osaksi kiusaamisen takia mun elämästä tuli tämmöistä... Tietysti osasyynä on se, että oon tämmöinen, mutta mennäänpä tarinaan.

Mulla oli joskus eskarissa leikkikavereita, mutta jouduin sitten vaihtamaan kyläkouluun. Kyläkoulu lopetettiin vuoden päästä ja jouduin takaisin keskustan kouluun. Varmaan jo kakkosella alkoi tämä "syrjintä" sillä kukaan ei oikeastaan halunnut olla minun kanssa. Kolmosella etsin takkeja sun muuta roskiksista ja olin joka välitunti yksin. Nelosella sama juttu. Kerroin siitä äidilleni, joka otti yhteyttä opettajiin. Asia ei kuitenkaan edennyt eikä ketään voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri. Nelosella aloitin sitten valehtelun, kun tuntui, ettei kukaa tykkää musta olin mää minkälainen tahansa. Valehtelin lähinnä musiikkimausta, harrastuksista sun muusta. Syrjäydyin ja halusin olla enemmän vain yksin. En jaksanut oikeastaan keskittyä kouluun ja se alkoi jo silloin mennä huonosti.

Viidennelle menin sitten taas eri kouluun. Yritin lopettaa valehtelun, mutta kerta sen jo aloitin siitä oli tosi vaikea päästä. Valehtelen vieläkin aika usein. Olin yhen pojan kanssa aika hyvissä väleissä. Sanon sitä nyt vaikka Matiksi. Yritin muokata itsestäni semmoista, kun Matti halusi, sillä halusin kovasti kelvata edes jollekkin.
Ensin hengailtiin yhessä ja juteltiin sun muuta. Sitten se kyllästyi muhun ja alkoi haukkumaan, sepittämään mun kertomia juttuja eteenpäin. Se madalsi mun vähäistäkin itsetuntoa ihan loppuun. Kys. tyyppi myös potki, löi, kamppasi ja väänteli mun käsiä niin, että ne olivat jokapäivä kipeät. Pelkäsin jokapäivä tulla kouluun enkä liiemmin halunnut kuulla sen huutoja, pelkäsin myös uusia mustelmia. Vihasin elämääni silloin. Yritin olla meiän luokkalaisten tyttöjen kanssa, mutta Matti pilasi nekin suhteet. Eikä me oikeastaan koskaan oltu mitään kavereita. Ja jollain lailla olin silti riippuvainen siitä. Seurustelin silloisen ihastuksen kanssa, mutta sekin kaatui. Ajattelin kaiken tuon johtuvan siitä, että olen tämmöinen ja satutin itseäni monesti. Tuntui, etten ansainnut muuta. Ajattelin myös, että olen vääränlainen. Lintsasin koulusta ja jätin tekemättä läksyjä vähän väliä. Välillä saatoin kiljua, kun Matti tuli luokkaankin, mutta kukaan ei puuttunut asiaan. Osaksi sen takia, etten halunnut puhua siitä, sillä pelkäsin miten Matti olisi reagoinut.

Keväästä jouduin sitten masennuksen takia ja parin epäonnistuneen itsemurha yrityksen ansiosta osastolle. Ajattelin, että oon tehnyt jotain väärin, koska jouduin hullujen huoneelle. Tosiasiassa siitä saattoi jopa olla apua, että pääsin pois Matin luota eikä kukaan lyönyt, kampannut tai potkinut mua.
Kutosella yritin olla vain näkymätön. Matti potki vieläkin mua välillä, mutta yritin jättää sen omaan arvoonsa. Raivosin tuota kaikkea kotona, mutten koskaan puhunut mitään siitä kuraattorille tai opettajille, koska pelkäsin miten Matti reagoisi sun muuta. En muista kamppasko se mut vitosella vai kutosella, mutta kaaduin kaakelilattialle ja mun nenä oli kipeä monta viikkoa sen jälkeen. Siinä oli sokerimurtuma. Sanoin kuitenkin kotona, että olin vain kaatunut.

Kun sitten pääsin yläasteelle sain uusia kavereita ja pääsin eriluokalle Matin kanssa. Tuntui, kun painolasta olisi pudonnut mun päältä. Ne "kaverit" pysyivät kuitenkin vain noin. kaksi viikkoa. Selvisi, että me ollaan ihan erinlaisia eikä kukaan niistä oikeasti halunnut hengata mun kanssa.
Löysin kuitenkin seiskan alkuvuodesta uuden kaverin, jonka uskon pysyvän ainakin muutaman vuoden. Luottamus kavereihiin on kyllä mennyt aika pahanpäiväsesti ja saatan saada monesti päivässä vainoharhaisuuskohtauksia, jolloin pelkään, että kaikki jättää mut yksin ja minusta tuntuu monesti, ettei kukaan välitä oikeasti.

Koulukiusaaminen on tuonut elämääni masennuksen lisäksi myös ihmispelon ja saatan saada ihmispelkokohtauksia suurissa joukoissa. Ne ilmenevät lähinnä sillä, että alan täristä ja tuntuu kun kaikki vain katsoisivat ja vihaisivat mua. Tuntuu, etten pysty kuunnella järjen ääntä vaan joku paljon voimakkaampi hyökkää tilalle. On myös päiviä jolloin en jaksa oikeasti tehdä mitään, jolloin vihaan itseäni ja jolloin syytän itseäni kaikesta. Jolloin haluan oikeasti vain kuolla.

Mutta kun ajattelen toisin, en olisi se Niina, joka nyt olen. Välillä toivon, etten koskaan ois vaihtanut koulua vitosluokalla. Mutta jos en olis koskaan tavannut sitä Mattia en olisi enää sama ihminen. Jollain lailla voin sanoa, että koulukiusaaminen vahvisti mua, vaikka se vei mun itseluottamuksen täysin nollaan ja sitä oli aika vaikea parantaa näin myöhemmin.
Nelosella en oikeastaan ollut yhtään mitään. Ei mulla ollut liiemmin mielipiteitä ja yritin vain olla näkymätön. Nyt kun tarkastelen luonnettani siinä on paljon samaa mikä musta tuli vitosella. Toisaalta siinä on myös paljon eriä. Ja oon saanut enemmän omia mielipiteitä.
Mutta kiitos Tarun, Pinjan ja Adan oon vielä hengissä. Ja nyt uskallan puhua on paljon helpompaa. Oon myös luvannut itelleni, etten aio muuttaa itseäni enää semmoiseksi, kun toiset haluaa. Kaikinpuolin voisin sanoa, että oon vihainen kiusaajilleni, mutta myös vähän kiitollinen niille, koska niiden takia musta tuli tämmöinen..
Mikä pääasia: kuuntelen musiikkia josta itse tykkään! Se black metalli oli kauheata...


^Enempää en tähän laita, koska en oo valmis julkistamaan ihan koko elämääni enkä edes sitä tärkeintä syytä miks masennuin vielä kauheammin... En todellakaan. Sitä syytä te saatte odottaa aika kauan.

Ja tähän postaukseen biisin sanat tulee Irinan - pokka, kappaleesta.

Yhtä toivon enemmän kuin muuta,
paljon sen vuoksi antaisin.
Että tuntisit oikeesti,
miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa jälkeen
se kaikki uudestaan nöyryytti.
 



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Arvonta ja ja jotain perusjuttuja

Ensiksi pitää sanoa, että kiitos hurjasti kaikille lukijoille! Lukija boksi näyttää, että blogillani on nyt 20 lukijaa! Kiitän ja kumarran!
Toiseksi, arvonnan tulos on nyt ratkennut. Arpoja oli monta ja voittajaksi selvityi Pinja! Otan yhteyttä Pinjaan mahdollisimman pian.




Ja nyt itse postaukseen. Dewill on kehittynyt tosi paljon! Se on sisäsiisti, se on rauhoittunut ja jopa kasvanutkin.
Tässä on nyt ollut vähän kaiken näköistä enkä ole oikein ehtinyt enkä jaksanut treenata kummankaan kanssa. Muutama päivä sitten koitin treenata kymmenisen minuuttia poikien kanssa, mutta Piksu oli unohtanut kaikki liikkeet eikä jaksanut kylmän ilman takia edes keskittyä. Dewill taas meni oikein hyvin ja paikalle jäänti edistyy koko ajan.
Lenkillä olen käynyt ja on ihanaa huomata, kun Dewill tulee mun luokse ilman, että edes huudan sitä. Piksu ei todellakaan tule luokseni ellei nyt ihan pakko ole. 

Laatu ei ole parasta, mutta joo.


Tänään oli tarkoitus käydä mätsärissä nuiden kanssa, mutta en jaksanut nousta sängystä. Me ei myöskään oltaisi saatu iskältä autoa ja kovan pakkasen takia se jäi vain haaveisiin.
Mietin, että voisin mennä Dewilyn kanssa junalla Oulun mätsäriin jos saan kyydin.

                                            Dewill halusi syödä minut!




______

Sitten omaan elämääni. Eli koulut alkoivat ja niin myös "angsti" fiilis. Oli tietysti hauska nähdä Sonjaa pitkästä aikaa, mutta opettajat...
Olen koittanut puhua me sienet keskustelussa minun masennuksesta. (Me sienet: Taru, Pinja & Ada). Se on vähän auttanut. Pelkään kuitenkin menettäväni heidät, koska yleensä kaikki ihmiset vain katoavat elämästäni sanomatta yhtään mitään.
Kyllä, yritän hillitä itseni ja lopettaa tämän panikoimisen, mutta se ei onnistu käden käänteessä.
Eilen sain myös hirveän paniikkikohtauksen, koska pelkäsin, että Liinakin hylkää minut. Kysyin varmaan viisisataa kertaa: "Aiot sää hylätä mut ja jättää mut yksin?". Ihan niinkö oisin saanut lohtua vastaamisesta. Ei en todellakaan saanut.
Onneksi on koirat! Ne jaksavat piristää aina. Vaikka tällähetkellä ne ihanasti kävivät pyörimässä tiellä rehussa...

Ps. Kuvat ovat mustavalkoisia, koska mun kamera meni rikki ja ottaa vain musta-valkoisia kuvia..

Tämän viikonlopun fiilistä kuvaa aika hyvin Suvi Teräsniskan - Jos menet pois.

Jos menet pois, mitä minulle jää?
Jos menet pois, kesä tää häviää.
Jos menet pois, joet jäätyvät taas ja
huurtumaan saat pihamaan pihlajan.