sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pentutreffeilyä ja elokuvan kuvausta

Käytiin tapaamassa viimeviikon sunnuntaina eli siis viikko sitten Rico-pehkoa. Pojat sai leikkiä ja rellestää muutaman tunnin ja aika meni tosi nopeasti. Olin katsonut väärin ne aikataulut ja kolmelta ei mennytkään junaa Ylivieskasta Kannukseen vaan vasta viideltä. Ostin siihen viiden junaan lipun. Vähän ajan päästä huomaan, että iskä tuleekin hakemaan mut Ylivieskasta ja mennään Jennan kanssa pyytään lipuista rahat takaisin. Kyllä se myyjä katsoi meitä vähän silleen "what", kun pyysin rahoja lipuista takaisin mitkä olin ostanut viisi minuuttia sitten.
Mutta tässäpä suoraan kuvia:











Kävin tosiaan eilen kuvauksissa Tampereella. Sain sivuroolin lyhytelokuvasta siis. Oli tosi upeaa ja oli hauska nähdä miten elokuvia tehdään. Yksi kohtaus (eli mitä kerralla kuvattiin) oli noin. minuutin pituinen ja niitä tehtiin monta. Jos pysyin laskuissa niin mulla taisi olla seitsemän kohtausta.
Saatiin syödä ilmaista pitsaa ja kaikki olivat tosi mukavia. Tykkäsin ja voisin mennä uudelleenkin.
Mielestäni kohtaukset meni mun osalta ihan hyvin.
Oli myös kiva kokemus, kun ensimmäistä kertaa ammattimeikkaaja meikkasi minut. Ne meikit oli ihan mahtavat!
Tykkäsin myös roolini vaatteista ja tyylistä, vaikka ehkä vähän liian rajut mun omaan makuuni. Ei ne kuitenkaan hirveästi eronnut mun tyylistä.

Kuvaukset kestivät viisi tuntia ja sen jälkeen päästiin Pinjan kanssa shoppaileen. Oikeastaan tarkoitus oli mennä shoppaileen, mutta se taisi vähän jäädä.
Ulkona hypittiin, moikattiin ja vilkutettiin autoilijoille ihan tosissamme. Kysyttiin ihmisiltä kaikennäköistä, sanottiin söpöille miehille "Uij, sää oot söpö", "Ihanat hiukset", "Hei mää rakastan sua", sun muuta tuommoista. Löydettiin ostoskeskus ja seikkailtiin siellä. Ehittiin mäkkäriä varmaan puolituntia ja sitten kun päästiin sinne niin meillä meni vähän kovaa. Pinja otti suihiin pilliltä ja mää inisin "ahh, uhh, ahh, uuh" ääniä ja kävelin seinää vasten.

Saatiin pari vihamiestäkin, jotka uhkasivat hakata ja tappaa meidät. Ne oli vain jotain lissuja, jotka luulivat olevansa koviksia töniessään meitä. Juteltiin/huudettiin kundeille ja hypittiin iloisena. Oli ihan mahtava päivä!
Meinasin päästä jonkun random-jätkän kanssa samaan kuvaankin, mutta sitten olisin menettänyt mun kaksi euroisen, joten se jäi.
Oli ihan mahtava päivä kaikinpuolin ja joku päivä uudelleen ehdottomasti <3
Kiitos Pinja! Teit tästä päivästä ihan parhaan!
Kuvia:
                                                     Asu.    







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti