Surua

Moni varmaan on lukenutkin Dewilyn kuolemasta facebookissa tai petsiessä. Herra siis karkasi ja jäi auton alle. Poika menehtyi heti, ettei joutunut kärsimään. Uskon, että Dewill on nyt pappan luona. Siitä on nyt muutama päivä ja vieläkin surettaa hirveästi sen puolesta. Arvostan kuitenkin paljon niitä hyviä muistoja mitä Dewilyn kanssa tuli. Herra sai elää lyhyen, mutta onnellisen elämän meillä. Ikävä on hirveä, mutta pikkuhiljaa lakaa myöntyä, ettei Dewill enää tule takaisin. Sillä on nyt hyvä olla.

                                            Dewilyn haudalla.
Piksun kanssa ollaan treenattu eilen ja poika meni kuumasta ilmasta huolimatta tosi hyvin. Oon niin ylpeä Piksusta, vaikka pojalla on ikävä Dewilyä. Sitä se on vähän etsiskellytkin ja näyttää hirveän yksinäiseltä. Piksu on niin hyvä kuuntelija, että kiitän sen olevan mun koira. Päivä päättekksi otettiin yhteinen kuva meistä.

Ja tähän loppuun. Vaikka nyt surettaa Dewilyn kanssa, mutta oon vähän jo suunnitellut uutta pentua. Syksyllä sitten kun on vähän aikaa jo kulunut. Tietenkin pitää katsoa asiaa uudelleen, mutta kivasti olen suunnitellut, että ehkä syksyllä snautseri taapero tallustelis tänne näin. Kyllä se snautseri ehdottomasti on mun rotu.

Mätsäri ja möllitoko

Aamulla lähdettiin mätsäriin Jaanan kyydillä. Neljä koiraa mahtui hyvin peräkonttiin! Oli tosi lämmin keli ja odotin, ettei kumpikaan jaksa liikkua kehässä, kun on näin lämmintä. Mutta hienosti Piksun kanssa haettiin JH1 tulos. Se liikkui tosi näpsäkästi, vaikka siellä oli tosi kuuma. Dewill sai ensimmäisen punaisen nauhansa ja sijoittui PUN1. Ylpeä saa olla herroista. Kumpikin meni kuin unelma! Kolmessa mätsärissä ollaan nyt käyty Deen kanssa ja kehäkettu on sijoittunut kahdessa.

                               Vasen Piksun, keskellä Piksun tokoruusuke ja oikealla Dewilyn.

Piksun kanssa mentiin myös möllitokossa ja herra meni mahtavasti. Keskitty koko suorituksen ajan. Seuraamisessa keskittyminen meinas vähän herpaantua, mutta hyvin otti kiinni kuitenkin.Oltiin kakkosia mölliluokassa.
Tässäpä ToKon tuloksia:
Luoksepäästävyys: 10
Paikallamakuu 8 (makas vähän kierossa).
Seuraaminen kytkettynä: 7½ (lopussa alkoi vähän harhailemaan itsekseen).
Liikkeestä maahanmeno: 9½
Luoksetulo: 8 (mun lähdettyä meni maahan).
Kokonaisvaikutelma: 9
Yhteensä 52p.

Kesäisissä tunnelmissa

Ihana kun tulee kesä! Näin kesän kunniaksi Dewill oppi luoksetulossa jäämisen ja paikalla makaamisen! Oon tosi ylpeä herrasta. Piksun kanssa ois viikonloppuna möllit, mutta poika on löhöillyt koko päivän. Ymmärtänee, kun niin lämmin päivä ollut kuitenkin.
Mutta tässäpä suosiolla näihiin kesäisiin kuviin:

 

 

 

Tampere KV & Mätsärit + selityksiä

Pahoittelut jälleen, että kirjoituksia on tullut vähän. Voisin selittää tästä keväästä vähäsen. Tää kevät on ollut mulle tosi rankka. Joinakin päivinä en oo jaksanut nousta ylös sängystä eikä mikään oo innostanut. Koulu on mennyt huonosti ja poissaoloja on tällähetkellä yli 200. Välillä on tuntunut masentavalta ja, että oon epäonnistunut kaikessa. Oon satuttanut tosi paljon tänäkeväänä itseäni. Ihan niinkö se auttaisi. Mun bulimia meni tosi pahaksi ja välillä saatoin oahmia ja oksentaa kaikki ruuat ja herkut mitä söin. Moni asia on vaikuttanut mun oloon, mutta ei se oo selitys. Oon ollut tosi väsynyt ja luovuttaminen on käynyt enemmän kuin kerran mielessä. Oon ollut siksi osastolla tänäkeväänä. Miksi kirjoitan tästä? Siksi että se auttaa. Meidän kaikkien pitäisi puhua jos on vaikeaa, sillä se auttaa. Tai sitten kirjoittaa.
Kun hoitajat kysyivät ketä sinä ihailet eniten koko maailmassa. Vastaukseni tuli suoraan. Mummua. Mummoni on aina ollut vahva ja ymmärtäväinen. Olen tosiaan ylpeä vahvasta mummostani ja tiedän, ettei kaikilla sitä ole. Pappani kuolema otti tosi lujalle, sillä toinen ihailemani henkilö on ehdottomasti pappa. Mutta kaikilla meillä on aikansa. Pappa eli hyvän ja pitkän elämän. Nyt se on paremmilla mailla. Uskon vakaasti niin, sillä pappa ei tahtonut pahaa kenellekään. Hän ansaitsee taivaassa paikan.
Vaikka joskus on vaikeaa meidän pitää jatkaa. Vaikka vain siksi, että lapsenlepsemme voivat ihailla meitä. Pappan kuolema oli tosi surullista ja itkin monta päivää kuultuani suru uutisen. Mutta se myös avasi silmät. Haluan olla yhtä vahva, kun isovanhempani. Haluan parantua enkä rypeä itsesäälissä.
Minulla on vieläkin vaikeaa välillä. Mutta uskon vakaasti, että kaikki järjestyy aikanaan. Kun pääsen osastolta pois lupaan käydä mummun luona ja auttaa häntä askareissa enemmän. Näyttää, että välitän hänestä. Sillä minua on auttanut se, että tärkeät sukulaiset ovat näyttäneet oman rakkautensa. Me kaikki ansaitsemme hyvää. Uskokaa pois.

Sitten toisiin asioihiin. Viimeviikolla tuli käytyä Tampereella KV näyttelyssä. Lauantaina poika oli lainassa Pinjalla. Pitkän päivän jälkeen Dewill oli vähän väsynyt, mutta meni silti hienosti Pinjan kanssa kehäilemässä. Näyttelyn jälkeen uni maittoi pienelle. Me käytiin lauantai iltana virkistymässä kylpylässä. Siellä oli tosi mukavaa. Oli ihanaa unohtaa kaikki murheet ja vain nauttia vedestä.
Sunnuntaina kerettiin vielä käydä uudestaan kylpylässä ennen näyttelyyn menoa. Oli ihanan virkistävää mennä näyttelyyn, kun oli sitä ennen käynyt uimassa. Dewill meni hienosti rotukehässä. Se väisti tuomaria, mutta hetken päästä antoi koskettaa ihan kunnolla. Se sai tosi hyvän arvostelun ja ainoana moitteena oli liian avoin liike.
Tuloksena tuli siis EH JUK1. Ylpeä oon pienestä kehäketusta, sillä poika on vielä vähän kesken kehitykseltään. En malta odottaa Oulu KV:ta.
Tänään tuli käytyä myös kastelemassa itsemme mätsärissä. Dewill meni tosi hienosti tokaksi mätsäriksi, mutta niin meni Piksukin. Herrat menivät, kuin unelmat. Dewill oli SIN2 & Piksu oli SIN3.

Adamin keikka ja maalaistolloilua

Lähdin jo keskiviikkona siskolle ja siskotytär Miialle. Keskiviikko ilta meni siinä leikkiessä Miian kanssa.a Myös koneella tuli oltua. Hirveä ikävä oli kumpaakin ja oli ihana nähä. Olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta pakko oli kuuden junalla lähteä seuraavana aamuna.
Junamatka meni suhteellisen nopeaa ja luin maailman tylsintä kirjaa. Kun olin tikkurilassa näin melkein samantien Tarun ja aloin juoksemaan matkalaukku kädessä Tarun luokse. Me mentiin melkein samantien Helsinkiin Adamin junaa vastaan. Ootan jännittyneenä, hypin ja itken onnesta, mutta Adam ei tulekaan junasta. Odotan ja lopulta kondiktööri tai joku vastaava tulee selittään, että Adam jäi jo Pasilassa. Petyin tosi paljon ja alan huutaan ja makaan lattialla itkemisessä. Yritän lohduttautua sillä, että nään sen seuraavana päivänä. Me nähtiin sentään se sama juna, jolla Adam matkusti.
Ilta menee nopeasti, jutellaan kaikennäköistä ja pelleillään Pinjan ja Tarun kanssa.

                                            Adamin juna <3

Seuraavana päivänä olen rättiväsynyt. Olisin halunnut nukkua vielä vähänaikaa, mutta Taru hakkaa tyynyillä mua, jotta herään. Me meinataan myöhästyä linja-autosta, mutta minä vilkutan ja pompin ja huudan kuin mikäkin raivopää ja se linja-auto pysähtyy keskelle autotietä.
Matkustin elämäni ensimmäistä kertaa seutulipulla, kaupunlinja-autolla & lähijunilla! Se oli tosi upeaa! Ne kaupunkibussit tosiaan näyttivät muumeilta!
Oli aivan mahtavaa jonottaa 10h kuumeessa! Tai ainakin mulla oli ollut aamulla edelleen ihan kuumeinen olo, vaikken sata varma siitä ollutkaan, koska en mitannut kuumetta.
Se on ihan kauheaa, mutta kun Adam alkaa pitämään show'ta niin huokaisen helpotuksesta. Kaikki se on ihan täydellistä! Adam on niin täydellinen <3. Itkin onnesta, nauroin, kiljuin, huusin ja kaikkea! Pari kertaa sain paniikkikohtauksen ja kerran jopa niin pahasti, että kadotin itseni, mutta sain onneksi koottua itseni, kun olin siellä lattialla kyykyssä.
Siitä paikalta missä me oltiin näki ihan hyvin. Näin kokoajan Adamin paitsi silloin, kun olin siellä lattiassa kiinni.
En voi edes sanoin kuvata kuinka täydellistä se oli ja kuinka onnellinen oon! Oon fanittanut Adamia vuodesta 2009 asti eli siitä asti, kun se tuli toiseksi Idolsissa, ja se on aina ollut mun lempiartisti. Oli upeaa nähdä se esiintymässä ja kuulla sen sointuva täydellinen ääni. Ensin en meinannut edes uskoa silmiäni enkä korviakaan.
Se oli ehdottomasti ihaninta mitä mulle on koskaan käynyt!
Keikan jälkeen menimme ostamaan muistoksi meille paidat. Oon ikuisesti kiitollinen Tarulle, joka suostui lainaamaan kymmenen euroa Adamin paitaan.

 Lauantai aamuna mun ääni oli ihan kipeä kiljumisesta ja jalat ihan muusina. Oli hirveä olo ja pää meinasi hajota. Päätin kuitenkin olla sitkeä ja lähteä Pinjalle.
Melkein samantien lähetään seikkailemaan Korson keskustaan. Tiedän, ettei se ehkä ollut maailman paras idea, sillä mulla oli hirveä nuha, ääni ihan käheänä, kurkku & pää kipeä ja luultavasti edelleen kuumetta, mutten välittänyt. Tämä jonotuksen sivuvaikutukset olivat aika rajut, mutta tekisin sen milloin tahansa uudelleen Adamin takia ja se oli sen arvoista.
Riehuttiin keskustassa Pinjan, Jessen ja Jaroxin kanssa.
Tiedän jossain määrin, ettei Helsingissä ole navettoja, tai ainakin näin oon kuullut, mutta ihmettelen silti, etten ole nähnyt yhtään navettaa Vantaalla. Pinja ja pojat nauraa mulle, mutta olin ihan tosissani, kun kysyin, etteikö täällä ole navettoja.  Hihi.

Lauantai-sunnuntai yö valvottiin Pinjan kanssa. Katottiin pari elokuvaa. Toinen oli piirretty ja toinen oli joku angstileffa. Me oltiin koneella ja itkettiin tosi paljon yksien tyyppien perään. Aamuyöstä meillä alkoi mennä itkemiskohtaukset ohi ja niiden tilalle tuli hysteeriset naurukohtaukset. Meillä oli tosiaan hauskaa. Kahdeksalta lähdettiin Pinjan kavereille, kun ne soitti meille yöllä, että tultaisiin niille. Päätettiin, että tullaan aamulla jos valvotaan koko yö, mutta jos nukahdetaan niin ei tulla.
Meillä oli sielläkin aika hienoa.
Tuntui tosi ankealta lähteä kotia ja istuin noin 6 tuntia junassa. Ensivuonna ehdottomasti uudelleen jos vain Adam tulee Suomeen.

Loppuun kuvia: (Kännykkälaatu, mutta joo).

Henkisyyksiä, mätsäreitä & möllit

En oo taas pitkään aikaan kirjoitellut, mutta tälläkertaa minulla on syykin! Nimittäin olen varmaan kertonutkin, että sairastan masennusta. Oloni meni taas huonommaksi. Tuntui, kun en enää jaksaisi. Tiesin, että piti lukea kokeisiin, piti tehdä läksyt, olisi pitänyt lenkityttää koirat ja treenata niiden kanssa lisäksi olisi pitänyt hoitaa kotityöt, olla iloinen ja yrittää olla itsevarma. Tätä esittämistä ja yrittämistä on jatkunut oikeastaan koko syksyn. Kouluun tulo on ollut kauheaa ja myöhästymisiä on tullut paljon. Jokapäivä on ahistanut ja paniikkikohtauksia on tullut melkein jokapäivä.
Haluaisin kovasti vain unohtua hetkeen ja unohtaa kaiken menneen ja keskittyä vain tulevaisuuteen, mutta se ei onnistu. Olen kyllä yrittänyt, mutta silti oon itkenyt lähes jokapäivä. Olen ollut tosi kärttyinen ja vainoharhainen. En ollut saanut nukuttua moneen kuukauteen kunnolla ja sitten tuli se erokin... Syytin siitä itseäni kauan aikaa enkä suostunut kuuntelemaan muita. Meinasin jopa kuolla, mutta onneksi niin ei käynyt. Sen sijaan jouduin osastohoitoon.
Tuntui helpottavalta olla poissa kaikesta. Ei tarttenut nähdä meiän koululaisia, ei ihmisiä joita tunnen. Ei tarttenut esittää mitään. Silloin sain vain levätä. Pari viikkoa meni nopeasti ja palasin takaisin kouluun. Niinkö arvelin ahistus palasi taas. Olen koittanut ottaa vähän rennommin ja jätin koirakerhon pitämisen ja tanssin sivummalle, mutta silti koulun kanssa on suuria ongelmia. Jotenkin ahistaa olla siellä niin ison väen keskellä ja aika monesti on tullutkin vain itkettyä siellä. Lisäksi nämä tunteet, jotka voisivat välillä painua hornaan, vaivaavat suuresti. Aloitan taas viikottaiset terapia käynnit ja toivon, että siitä olisi jotain apua.
En tiedä miksi avauduin näin laajasti täällä blogissa, mutta tuntui vain helpolta kirjoittaa tästä ja tuntui, kun pitäisi selittää jotain miksi on ollut näin hiljaista. Tämän enempää en kuitenkaan sepusta täällä näin.

Sitten niihin mätsäilyihiin.
Tuli poikien kanssa käytyä mätsäreissä viime lauantaina. Dewill oli ensimmäistä kertaa mätsäreissä ja se meni tosi upeasti! Ei keskittynyt kehässä muihiin koiriin, juoksi hyvin, seisoi perfektosti ja käyttäytyi muutenkin nätisti. Junnukehässä meitä pyöritettiin monta kierrosta (ehkä noin 10 kierrosta), ja poika kyllä väsyi ihan totaalisesti! Lisäksi vaihdettiin koiria ja itse sain porokoira Nalan. Nala meni tosi nätisti ja tykkäsin kyllä mennä sillä. Dewill sen sijaan meni Mimalle. Mitä katoin niin poika oli aika väsynyt jo ja päätti mennä maate eikä seisoa yhteenväliin. Dewilylle en oo vielä opettanut hännästä kiinni pitämistä kunnolla, sillä poika pitää häntää itse aina ylhäällä, jotten oo nähnyt tarpeelliseksi opettaa sitä vielä. Mima ei kuitenkaan sitä voinut tietää ja ensin näytti sen kanssa olevan pienoista säätöä. Mutta hyvin se taisi mennä kuitenkin ja kun vertaa, että Dee oli vielä tosi väsynyt silloin.



Mölleissäkin käytiin Piksun kanssa. Keskittyi tosi hyvin, kun me treenattiin, mutta kehässä keskittyi vain muutaman liikkeen aikana.Ei tosin häiriön kanssa olla treenattu moneen kuukauteen, jotten ihmettele vaikka menikin vähän lahnasti. Lisäksi siellä oli koira, jolla oli ehkä alkamassa kohta juoksut, jotta Piksua tahtoi sekin kaveri kiinnostaa.
Tässäpä nämä liikkeet:

Luoksepäästävyys: 10
Luoksetulo: 7 (Ite mokasin tässä, kun liikutin kättä samalla.)
Paikalla makaaminen: 8 (Tässäkin mun moka. Napsautin vahingossa sormia.)
Liikkeestä maahanmeno: 6 (Taputin vahingossa mun kättä.)
Liikkeestä seisominen: 0 (Meni maahan!)

Lopuista tuli nolla, kun Piksu ei keskittynyt.

Pentutreffeilyä ja elokuvan kuvausta

Käytiin tapaamassa viimeviikon sunnuntaina eli siis viikko sitten Rico-pehkoa. Pojat sai leikkiä ja rellestää muutaman tunnin ja aika meni tosi nopeasti. Olin katsonut väärin ne aikataulut ja kolmelta ei mennytkään junaa Ylivieskasta Kannukseen vaan vasta viideltä. Ostin siihen viiden junaan lipun. Vähän ajan päästä huomaan, että iskä tuleekin hakemaan mut Ylivieskasta ja mennään Jennan kanssa pyytään lipuista rahat takaisin. Kyllä se myyjä katsoi meitä vähän silleen "what", kun pyysin rahoja lipuista takaisin mitkä olin ostanut viisi minuuttia sitten.
Mutta tässäpä suoraan kuvia:

Kävin tosiaan eilen kuvauksissa Tampereella. Sain sivuroolin lyhytelokuvasta siis. Oli tosi upeaa ja oli hauska nähdä miten elokuvia tehdään. Yksi kohtaus (eli mitä kerralla kuvattiin) oli noin. minuutin pituinen ja niitä tehtiin monta. Jos pysyin laskuissa niin mulla taisi olla seitsemän kohtausta.
Saatiin syödä ilmaista pitsaa ja kaikki olivat tosi mukavia. Tykkäsin ja voisin mennä uudelleenkin.
Mielestäni kohtaukset meni mun osalta ihan hyvin.
Oli myös kiva kokemus, kun ensimmäistä kertaa ammattimeikkaaja meikkasi minut. Ne meikit oli ihan mahtavat!
Tykkäsin myös roolini vaatteista ja tyylistä, vaikka ehkä vähän liian rajut mun omaan makuuni. Ei ne kuitenkaan hirveästi eronnut mun tyylistä.

Kuvaukset kestivät viisi tuntia ja sen jälkeen päästiin Pinjan kanssa shoppaileen. Oikeastaan tarkoitus oli mennä shoppaileen, mutta se taisi vähän jäädä.
Ulkona hypittiin, moikattiin ja vilkutettiin autoilijoille ihan tosissamme. Kysyttiin ihmisiltä kaikennäköistä, sanottiin söpöille miehille "Uij, sää oot söpö", "Ihanat hiukset", "Hei mää rakastan sua", sun muuta tuommoista. Löydettiin ostoskeskus ja seikkailtiin siellä. Ehittiin mäkkäriä varmaan puolituntia ja sitten kun päästiin sinne niin meillä meni vähän kovaa. Pinja otti suihiin pilliltä ja mää inisin "ahh, uhh, ahh, uuh" ääniä ja kävelin seinää vasten.

Saatiin pari vihamiestäkin, jotka uhkasivat hakata ja tappaa meidät. Ne oli vain jotain lissuja, jotka luulivat olevansa koviksia töniessään meitä. Juteltiin/huudettiin kundeille ja hypittiin iloisena. Oli ihan mahtava päivä!
Meinasin päästä jonkun random-jätkän kanssa samaan kuvaankin, mutta sitten olisin menettänyt mun kaksi euroisen, joten se jäi.
Oli ihan mahtava päivä kaikinpuolin ja joku päivä uudelleen ehdottomasti <3
Kiitos Pinja! Teit tästä päivästä ihan parhaan!
Kuvia:

                                                     Asu.