sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Surua

Moni varmaan on lukenutkin Dewilyn kuolemasta facebookissa tai petsiessä. Herra siis karkasi ja jäi auton alle. Poika menehtyi heti, ettei joutunut kärsimään. Uskon, että Dewill on nyt pappan luona. Siitä on nyt muutama päivä ja vieläkin surettaa hirveästi sen puolesta. Arvostan kuitenkin paljon niitä hyviä muistoja mitä Dewilyn kanssa tuli. Herra sai elää lyhyen, mutta onnellisen elämän meillä. Ikävä on hirveä, mutta pikkuhiljaa lakaa myöntyä, ettei Dewill enää tule takaisin. Sillä on nyt hyvä olla.

                                            Dewilyn haudalla.
Piksun kanssa ollaan treenattu eilen ja poika meni kuumasta ilmasta huolimatta tosi hyvin. Oon niin ylpeä Piksusta, vaikka pojalla on ikävä Dewilyä. Sitä se on vähän etsiskellytkin ja näyttää hirveän yksinäiseltä. Piksu on niin hyvä kuuntelija, että kiitän sen olevan mun koira. Päivä päättekksi otettiin yhteinen kuva meistä.


Ja tähän loppuun. Vaikka nyt surettaa Dewilyn kanssa, mutta oon vähän jo suunnitellut uutta pentua. Syksyllä sitten kun on vähän aikaa jo kulunut. Tietenkin pitää katsoa asiaa uudelleen, mutta kivasti olen suunnitellut, että ehkä syksyllä snautseri taapero tallustelis tänne näin. Kyllä se snautseri ehdottomasti on mun rotu.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Mätsäri ja möllitoko

Aamulla lähdettiin mätsäriin Jaanan kyydillä. Neljä koiraa mahtui hyvin peräkonttiin! Oli tosi lämmin keli ja odotin, ettei kumpikaan jaksa liikkua kehässä, kun on näin lämmintä. Mutta hienosti Piksun kanssa haettiin JH1 tulos. Se liikkui tosi näpsäkästi, vaikka siellä oli tosi kuuma. Dewill sai ensimmäisen punaisen nauhansa ja sijoittui PUN1. Ylpeä saa olla herroista. Kumpikin meni kuin unelma! Kolmessa mätsärissä ollaan nyt käyty Deen kanssa ja kehäkettu on sijoittunut kahdessa.
                               Vasen Piksun, keskellä Piksun tokoruusuke ja oikealla Dewilyn.



Piksun kanssa mentiin myös möllitokossa ja herra meni mahtavasti. Keskitty koko suorituksen ajan. Seuraamisessa keskittyminen meinas vähän herpaantua, mutta hyvin otti kiinni kuitenkin.Oltiin kakkosia mölliluokassa.
Tässäpä ToKon tuloksia:
Luoksepäästävyys: 10
Paikallamakuu 8 (makas vähän kierossa).
Seuraaminen kytkettynä: 7½ (lopussa alkoi vähän harhailemaan itsekseen).
Liikkeestä maahanmeno: 9½
Luoksetulo: 8 (mun lähdettyä meni maahan).
Kokonaisvaikutelma: 9
Yhteensä 52p.



torstai 16. toukokuuta 2013

Kesäisissä tunnelmissa

Ihana kun tulee kesä! Näin kesän kunniaksi Dewill oppi luoksetulossa jäämisen ja paikalla makaamisen! Oon tosi ylpeä herrasta. Piksun kanssa ois viikonloppuna möllit, mutta poika on löhöillyt koko päivän. Ymmärtänee, kun niin lämmin päivä ollut kuitenkin.
Mutta tässäpä suosiolla näihiin kesäisiin kuviin:





perjantai 10. toukokuuta 2013

Tampere KV & Mätsärit + selityksiä

Pahoittelut jälleen, että kirjoituksia on tullut vähän. Voisin selittää tästä keväästä vähäsen. Tää kevät on ollut mulle tosi rankka. Joinakin päivinä en oo jaksanut nousta ylös sängystä eikä mikään oo innostanut. Koulu on mennyt huonosti ja poissaoloja on tällähetkellä yli 200. Välillä on tuntunut masentavalta ja, että oon epäonnistunut kaikessa. Oon satuttanut tosi paljon tänäkeväänä itseäni. Ihan niinkö se auttaisi. Mun bulimia meni tosi pahaksi ja välillä saatoin oahmia ja oksentaa kaikki ruuat ja herkut mitä söin. Moni asia on vaikuttanut mun oloon, mutta ei se oo selitys. Oon ollut tosi väsynyt ja luovuttaminen on käynyt enemmän kuin kerran mielessä. Oon ollut siksi osastolla tänäkeväänä. Miksi kirjoitan tästä? Siksi että se auttaa. Meidän kaikkien pitäisi puhua jos on vaikeaa, sillä se auttaa. Tai sitten kirjoittaa.
Kun hoitajat kysyivät ketä sinä ihailet eniten koko maailmassa. Vastaukseni tuli suoraan. Mummua. Mummoni on aina ollut vahva ja ymmärtäväinen. Olen tosiaan ylpeä vahvasta mummostani ja tiedän, ettei kaikilla sitä ole. Pappani kuolema otti tosi lujalle, sillä toinen ihailemani henkilö on ehdottomasti pappa. Mutta kaikilla meillä on aikansa. Pappa eli hyvän ja pitkän elämän. Nyt se on paremmilla mailla. Uskon vakaasti niin, sillä pappa ei tahtonut pahaa kenellekään. Hän ansaitsee taivaassa paikan.
Vaikka joskus on vaikeaa meidän pitää jatkaa. Vaikka vain siksi, että lapsenlepsemme voivat ihailla meitä. Pappan kuolema oli tosi surullista ja itkin monta päivää kuultuani suru uutisen. Mutta se myös avasi silmät. Haluan olla yhtä vahva, kun isovanhempani. Haluan parantua enkä rypeä itsesäälissä.
Minulla on vieläkin vaikeaa välillä. Mutta uskon vakaasti, että kaikki järjestyy aikanaan. Kun pääsen osastolta pois lupaan käydä mummun luona ja auttaa häntä askareissa enemmän. Näyttää, että välitän hänestä. Sillä minua on auttanut se, että tärkeät sukulaiset ovat näyttäneet oman rakkautensa. Me kaikki ansaitsemme hyvää. Uskokaa pois.




Sitten toisiin asioihiin. Viimeviikolla tuli käytyä Tampereella KV näyttelyssä. Lauantaina poika oli lainassa Pinjalla. Pitkän päivän jälkeen Dewill oli vähän väsynyt, mutta meni silti hienosti Pinjan kanssa kehäilemässä. Näyttelyn jälkeen uni maittoi pienelle. Me käytiin lauantai iltana virkistymässä kylpylässä. Siellä oli tosi mukavaa. Oli ihanaa unohtaa kaikki murheet ja vain nauttia vedestä.
Sunnuntaina kerettiin vielä käydä uudestaan kylpylässä ennen näyttelyyn menoa. Oli ihanan virkistävää mennä näyttelyyn, kun oli sitä ennen käynyt uimassa. Dewill meni hienosti rotukehässä. Se väisti tuomaria, mutta hetken päästä antoi koskettaa ihan kunnolla. Se sai tosi hyvän arvostelun ja ainoana moitteena oli liian avoin liike.
Tuloksena tuli siis EH JUK1. Ylpeä oon pienestä kehäketusta, sillä poika on vielä vähän kesken kehitykseltään. En malta odottaa Oulu KV:ta.
Tänään tuli käytyä myös kastelemassa itsemme mätsärissä. Dewill meni tosi hienosti tokaksi mätsäriksi, mutta niin meni Piksukin. Herrat menivät, kuin unelmat. Dewill oli SIN2 & Piksu oli SIN3.