lauantai 25. tammikuuta 2014

Juoksut ohi!

Niin kuin otsikosta näkeekin eli ne on vihdoin ohi. Ei enää vuotoa, Piksu ei oo enää kiinnostunut Diinusta, se ei enää ees haistele sitä! Ihan mahtavaa! Oli niin kauheaa pitäätuota kiinni kolme viikkoa, kun hihnalenkillä sitä virtaa ei ihan noin vain saanut pois, vaikka tehtinkin 10km lenkkejä. Tänään uskaltauduin pitämään Diinua irti, vaikkei se oo enää vuotanut neljään päivään. Muuten meillä on mennyt tosi hyvin! Diinua tosin ei oo kiinnostanut treenata yhtään juoksujen aikana ja minä ilmotin sen Jyväskylään rallytoko kisaan vaikka neidin kanssa ei olla paljon häiriössä tehty. No kai pitää olettaa, et se menee hyvin. Huh huh, että jännittää.
Tänään käytiin kuvaamassa ja jopa Piksusta tuli pari hyvää kuvaa, vaikkei se kauheen kuvauksellinen ookkaan.

Nyt innolla ootetaan hiihtolomaa! Me saatiin tuettu loma meiän perheelle. Vähän jännittää mitä siitäkin tulee, kun ahtaudutaan meiän perhe yhteen hotellihuoneeseen. Me kuitenkin kinastellaan iskän kanssa joka päivä niin jännittää jatkuuko sama lomalla. Koiria ei valitettavasti saa ottaa sinne mukaan, jotta koirat menee hoitoon. Itken varmaan päivittäin, kun tulee niin ikävä ja voi olla, että soittelen joka päivä Siskolle miten se on pärjännyt Diinun kanssa. Mutta eiköhän tästäkin selvitä.











sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kajaani KV

Herätys oli neljältä ja tunnin yöunilla piti kyllä ihmetellä, että mikä se tässä harrastuksessa oikein vetää puoleensa. Olin kahen vaiheilla jätänkö Diinun kokonaan kotia, kun kasvattaja vähän epäili, että se sais H:n, kun sen jalkakarvoista tuli vähän lyhyehköt. Päätin kuitenkin ottaa neidin kotia ja yllätyin tosi paljon, kun sieltä ei tullutkaan H vaan EH! Mahtavaa Diinu! Ja Diinu liikkui taas niin upeasti, ettei voi olla kuin ylpeä tuosta.

Junnuissa kisasin aivan ihanalla portugeesillä! Kaikki muut oli erinomaista paitsi seisottaminen, joka oli erittäin hyvä. Seisottaminenkin meni ensin hyvin, mutta Neera väsähti lopussa ja istahteli. Tykkäsin kuitenkin ihan hirveästi kisata Neeralla ja haluan ehottomasti kisata vielä joskus toisenkin kerran Neeralla. Se on niin ihana!Kiitos Pinja vielä sulle, että sain mennä Neeralla!

Nyt harmittaa hirveästi, että meiltä jää kevään näyttelyt kokonaan välistä. Tekis mieli ilmoitella tuota jokapaikkaan, mutta kun ajattelee realisesti niin siinä ei oo mitään järkeä. Kasvattajakin oli sitä mieltä, että antaa Diinun kasvatella karvojaan ja saada lisää massaa. Mutta juhannuksena me startataan Rovaniemelle näyttelyyn ja oon ihan varma, että syksystä tulee ihan mahtava!


torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet

Uskomatonta, että nyt on vuosi 2014! Tänä vuonna muutan vihdoin omilleni Diinun kanssa, aloitan opiskelut toivottavasti Helsingin media-assistentti linjalla ja tänävuonna muutetaan musta ja Pinjasta (mun tosi hyvästä ystävästä) tulee kämppiksiä! Tänävuonna on myös meiän suunniteltu Bulgarian matka jonne Pinja tulee mukaan. Myös mun kauan ootettu Viron näyttely matka on tänävuonna! Enää kuukausi siihen! Uskomatonta miten aika on mennyt näin nopeaa! TUskin maltan oottaa helmikuuta, jolloin on Viron näyttely, kesäkuuta, jolloin lähetään Bulgariaan ja elokuuta jolloin muutetaan Pinjan kanssa Keravalle ja mun koulu alkaa. Oli se sitten Helsingin media-assistentti linja luovissa, Sipoon datanomi linja taikka sitten Keravan kymppilinja. Toivottavasti johki niihin pääsen!

On niin pitkä aika siitä, kun oon viimeksi kirjoittanut, että ihan nolottaa. Nyt ois niin paljon kerrottavaa! Oltiin Diinun kanssa yhtenä päivänä rallytokossa! Meiän molempien ensimmäinen rallytoko koe ja niin ylpeä saan olla tuosta neidistä! Se teki kaikki ihan oikein! Mää vain mokailin ja mun takia lähtikin pisteitä. Ois tehnyt mieli ottaa Piksukin mukaan, mutta tulin kaverin kyyillä pois niin päädyin ilmoittamaan vain Diinun. Kyllä tuli semmonen fiilis, että tää on se meiän laji. Toki tykkään tokostakin eikä todellakaan lopeteta sitä treenaamista, mutta kyllä toi rallytoko vei vaan jalat alta!
Nyt ollaan kovasti treenattu sen mitä sisällä voi. Ulkona Diinu ei suostu tekemään mitään, kun on jo niin kylmä.

Mutta arvatkaas mitä! Mun pikku pentu ei ookkaan enää mikään pentu! Tänään mun neidillä alkoi sitten juoksut! Käytiin kävelemässäkin ja arvatkaa oliko tuo nenä maassa koko kävelymatkan? Se ei ikinä oo kulkenut nenä maassa lenkeillä. Nyt mulla onkin ongelma. Miten ihmeessä tuun pärjään snautserin kanssa kolme viikkoa, jos ja kun se ei saa kuluttaa virtaansa vapaana juosten pellolla? Mulla on vahvasti semmoinen tunne, että nää viikot ei tuu oleen helppoja, kun mennään näillä hihnalenkeillä. Piksu on kauheasti kiinnostunut Diinusta, mutta nyt kun sillä on juoksuhousut ollaan pidetty valvoessa niitä saman katon alla. Ilman juoksuhousuja ei tulisi kuuloonkaan.