Aattelin taas nyt pitkästä aikaa alkaa kirjoittaan blogia. En oo kirjotellut pitkään aikaan mitään, ku ei oo ollut mitään inspiraatiota.
Haettiin 14.3. RTK1 tulos! Vähän oon onnellinen! Nipinnapin, koska ei oltu tehty spiraalia moneen kk ja Diinu ei enää muistanut sitä, jännityksessä, koska unohin käskeä Diinun ensin istua ja sieltä maahan ja yksi liike uusittiin. Pisteitä tuli tasan 70. Huhhuh. Diinu osais noi liikkeet niin hyvin, mutta vika on mussa. Mun on niin vaikea hahmottaa heti perästä perään liikkeitä.
Mitä muuta meille kuuluu? Diinu on ollut muutaman kuukauden mun vanhemmilla, kun en oo voinut ottaa sitä mukaan tänne kämppään. Kuitenkin toivottavasti jo enskuussa päästään asumaan taas yhessä rakkaan Diinun kanssa. Se on kuitenkin tärkeintä ja rakkain mitä mulla on.
Viimeaikoina oon ajatellut paljon Dewilyä. Sitä joka sai kaikki nauramaan, joka teki koko ajan pahuutta, mutta osasi ottaa niin viattoman ilmeen, että välillä oli vähän vaikea olla vihanen.
Se joka tiesi miten ruokaa saa ihmisiltä, mitä temppuja kannattaa tehdä. Siitä hirveästä päivästä on kohta kaksi vuotta, kun maailman rakkain, tärkein, komein ja rakastetuin koira lähti. Sitä se oli mulle. kenenkään ei pitäisi kokea sitä, kun paras kaveri lähtee saati liian nuorena. Niin kuitenkin kävi. Nyt ajatellen Dewilyä, kirjoittaen tätä itkien haluan vaan Dewilyn tietävän kuinka rakas ja tärkeä se oli monelle ihmiselle ja varsinkin mulle. Mun oma ensimmäinen jääräpäinen snautseri. Terveiset sinne taivaaseen <3
Lopuksi haluaisin vielä hehkuttaa Diinun ja Jonin hyvää suhetta tällä kuvalla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti